Treffit pimeässä

Rohkeille miehille ja kauniille naisille.

Treffit pimeässä

ViestiKirjoittaja Umbrella » 11.09.2010 10:40

Näköjään olen luvannut järjestää myöhemmin "kuka näkee huonoiten" - kisan voittajalle palkinnoksi treffit pimeässä. Nyt on aika paljon myöhemmin, ottaen huomioon että kisa käytiin pääsiäisen tienoilla.

Onnellinen ja kaksinkertainen voittaja oli Littan, joka ei nähnyt todellakaan mitään. Onnellinen hän oli siksi, että löysi rakkitynnyrin (ei kirjoitusvirhe) varatankin hanan. Voitostaan ei niinkään piitannut.

Nyt joudun pitämään voittajaa jännityksessä vielä vähän aikaa koska ei ole pimeä. Vaikka kerhomme on sijoittanut kapakin sisustukseen paljonkin aikaa ja tupakkia ynnä yhden tai kaksi tulipaloa nokijälkineen, oven puuttumisesta johtuva valoisuus haittaa päiväsaikaan pidettäviä palkintojuhlallisuuksia.

Pimeyttä odotellessa voimme ensiksi sulkea kasettimankkarin joka on täällä itsekseen soittanut viime juhlista saakka Ressu Redfordin kasettia, joka sivumennen sanottuna vonkuu jo hieman.

Toiseksi voimme avata hyvin käyneen uuden ponupänikkämme vasta nyt, koska kukaan ei muistanut tulla vappujuhliin.

Kolmanneksi treffien järjestäjä pyytää treffeille halukkaita ilmoittautumaan mahdollisimman pian, ettei jää viimetippaan. Aikaa on auringonlaskuun. *pyyhkii tuskanhikeä*
Avatar
Umbrella
***
 
Viestit: 13899
Liittynyt: 02.12.2008 20:42

Re: Treffit pimeässä

ViestiKirjoittaja Pepi » 11.09.2010 10:47

Kuva
Avatar
Pepi
 

Re: Treffit pimeässä

ViestiKirjoittaja Umbrella » 11.09.2010 10:55

Mistä hitosta tuo rakk...koiransöpöläinen tänne löysi?
Avatar
Umbrella
***
 
Viestit: 13899
Liittynyt: 02.12.2008 20:42

Re: Treffit pimeässä

ViestiKirjoittaja Pepi » 11.09.2010 11:01

Umbrella kirjoitti:Mistä hitosta tuo rakk...koiransöpöläinen tänne löysi?


Söpöläinen? Wufff!
Kuva
Avatar
Pepi
 

Re: Treffit pimeässä

ViestiKirjoittaja Umbrella » 11.09.2010 11:05

Tse-tse. Kaunis koira.

Voiskos joku soittaa rankkurille tai edes Illulle tai kenelle tahansa joka tulee hakemaan tuon hirviön pois täältä.
Avatar
Umbrella
***
 
Viestit: 13899
Liittynyt: 02.12.2008 20:42

Re: Treffit pimeässä

ViestiKirjoittaja pEPI » 11.09.2010 11:08

Umbrella kirjoitti:
Voiskos joku soittaa rankkurille tai edes Illulle tai kenelle tahansa joka tulee hakemaan tuon hirviön pois täältä.


Kuulin tuon. Räyh!!! MURRR!!
Kuva
Avatar
pEPI
 

Re: Treffit pimeässä

ViestiKirjoittaja Umbrella » 11.09.2010 11:10

Hyvä on. Pistetään sitten kova kovaa vastaan. Näytänpä sinulle oman naamani. :orkki
Jos et ole ärjymättä kutsun sisareni, joka ei ole ajanut partaansa, tänne.
Avatar
Umbrella
***
 
Viestit: 13899
Liittynyt: 02.12.2008 20:42

Re: Treffit pimeässä

ViestiKirjoittaja Lumikko » 11.09.2010 11:12

pEPI kirjoitti:
Kuulin tuon. Räyh!!! MURRR!!
Kuva


PAIKKA, senkin kapinen rakki tai et pääse pöntöstä juomaan ponua.
Avatar
Lumikko
 

Re: Treffit pimeässä

ViestiKirjoittaja Pepi » 11.09.2010 11:13

Umbrella kirjoitti:Hyvä on. Pistetään sitten kova kovaa vastaan. Näytänpä sinulle oman naamani. :orkki
Jos et ole ärjymättä kutsun sisareni, joka ei ole ajanut partaansa, tänne.



W-w-w-uff???
Kuva

Nälkä...
Avatar
Pepi
 

Re: Treffit pimeässä

ViestiKirjoittaja Pepi » 11.09.2010 11:14

Lumikko kirjoitti:PAIKKA, senkin kapinen rakki tai et pääse pöntöstä juomaan ponua.


Hrrrr... kiukkusia akkoja täällä. Janottaa... oon olevinani nätisti

Kuva
Avatar
Pepi
 

Re: Treffit pimeässä

ViestiKirjoittaja Umbrella » 11.09.2010 11:17

Tämän kapakan keittiömestari on telkkarissa kipailemassa Sokkokokin tittelistä, joten sapuskaa ei ole. Kilautapa Gordon Ramseylle.
Avatar
Umbrella
***
 
Viestit: 13899
Liittynyt: 02.12.2008 20:42

Re: Treffit pimeässä

ViestiKirjoittaja Tirlittan » 11.09.2010 11:19

Milloin tällainen kilpailu on käyty? En myöskään muista mitään. Onnea voittajalle!
Avatar
Tirlittan
kiertoliittymäterttu
 
Viestit: 24624
Liittynyt: 04.11.2008 06:51

Re: Treffit pimeässä

ViestiKirjoittaja katukettunen » 11.09.2010 11:19

Tuu tässä sitten rehveille kun tuo Pepi täällä ärjyy...älkää antako sille ponua,se tulee siitä ihan hulluksi,ja tulee myös jos ei anna :shock
Avatar
katukettunen
 

Re: Treffit pimeässä

ViestiKirjoittaja Lumikko » 11.09.2010 11:20

Pepi kirjoitti:Hrrrr... kiukkusia akkoja täällä. Janottaa... oon olevinani nätisti

Kuva


Hyvä piski sä olet, mutta sitten voisit lopettaa joka paikan nylkyttämisen ja käyttäytyä kunnon vahtikoiran tapaan. TÄNNE ei päästetä kaikenmaailman raittiusihmisiä sisään.
Otas siitä ponuhuikka niin jaksat loppuillan.
Avatar
Lumikko
 

Re: Treffit pimeässä

ViestiKirjoittaja Umbrella » 11.09.2010 11:22

Tirlittan kirjoitti:Milloin tällainen kilpailu on käyty? En myöskään muista mitään. Onnea voittajalle!

*Hän ei näe mitään, ei kuule mitään eikä muista mitään, jippii*

Kilpailu oli tuolla Vienan-Karjalan muistokeskustelusivuilla ja sen voitti Tatjana Ripaska. Hänelle välitän terveisesi.
Avatar
Umbrella
***
 
Viestit: 13899
Liittynyt: 02.12.2008 20:42

Seuraava

Paluu Ravinteli Musta Aukko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron