Sivu 1/1

Nähty on!

ViestiLähetetty: 24.12.2014 18:21
Kirjoittaja Tonttu Reipas Ryyppy
Vuoden on teidän hallitsematonta juominkeja taas katseltu Ei tipu lahjoja tuollaiselle köörille, syntymälahjaksi saamanne lahjat yltiöpäiseen ryyppimiseen riittää ja sekin täytyisi ottaa pois ja maailma pelastuisi :humala


Re: Nähty on!

ViestiLähetetty: 28.12.2014 11:59
Kirjoittaja Umbrella
Oikeesti? Noin teennäistä touhua ei tässä kapakassa ole. Meillä poltettiin kuusi jo pari-kolme vuotta sitten eikä uutta ole hankittu, eikä hankita. Pari pukkia meni siinä samassa, mutta joutivat mennäkin.
Pulkaa ei vedetä, koska narut on poikki.

Suuri ja mahtava SuurAdmin on saanut rotin tänne ja nykyisin olemme kuin ennusteen mukaan : "Kylän lumiselle raitille jäneet vain rivikerholaisten piskien jätökset, jotka ovat niin hillosia, että hajonnevat luonnon kiertokulkuun viimeistään tulevan kevääseen mennessä."

Kevättä odotellessa.